Kepan Kehitysmaaliike-listalle lähetettyyn tapahtuma-ilmoitukseen "Meksikon ihmisoikeuspuolustajat, San Juan Copala ja kansainvälisen tuen tarve" tuli listalle vastauksena viesti, jossa käytiin San Juan Copalan tilannetta koskevaa keskustelua.
Koska tuo lista ei ole niinkään keskustelujen käymistä kuin tapahtumista tiedottamista varten, laitamme Ville-Veikko Hirvelän vastaukset tuohon keskusteluun tälle internetsivulle nähtäväksi. Tähän keskusteluun voi myös halutessaan lähettää edelleen jatkokommentteja listan ylläpitäjälle osoitteeseen toimitus@toinenmeksiko.org.
1. Kun Agua Frian kylän laidalta San Pedro Chayucoon lähtevän tien varressa tapettiin kolme ihmistä, joista kaksi oli julkisesti arvostellut MULT järjestön johtajiin kuuluvan Rufino Merino Zaragozan toimia, niin:
Sen paikallisten ihmisten käsityksen todenmukaisuus, että ampujat olivat Zaragozan MULT järjestön lähettämiä tappajia ei mitenkään edellytä sitä että MULT järjestö hallitsisi Agua Friaa tai olisi muutoin erityisesti läsnä siellä eikä myöskään sitä että Rufino Merino Zaragoza asuisi siellä. Enkä myöskään kirjoittanut, että Rufino Merino Zaragoza asuisi Agua Frian kylässä tai että tuo kylä olisi MULT-järjestön hallinnassa tai että MULT olisi siellä yleisemmin tai erityisemmin läsnä.
Kirjoitin, että kun viime perjantaina tapettu “Francisco oli vastustanut jo vuonna 2006 sitä, että MULT-johtajiin kuuluva Zaragoza oli myynyt Aqua Frian yhteisön yhteismaita vastoin yhteisön asukkaiden hyväksyntää, MULT-johto oli jo tuolloin uhannut Franciscon hengen olevan vaarassa, jos hän jää Aqua Friaan asumaan.”
Viestissäni oli linkki vuoden 2009 lopulla kuvattuun videoon, jossa haastateltiin San Juan Copalan autonomian neljää eri kannattajaa, jotka todistivat Zaragozan tekemistä rikoksista ja joista noin puolen vuoden kulussa tämän jälkeen murhattiin kaksi ja nyt viime viikolla loput kaksi.
Kun marraskuusta 2009 alkaneen tappamisen aikana on ammuttu 28 Copalan autonomiaa puolustanutta ihmistä niin vastaavana aikana on ammuttu vain 2 San Juan Copalan autonomista yhteisöä vastustavan MULT-järjestön edustajaa. Toinen heistä oli MULT-johtaja Heriberto Pazos Ortíz (jonka murhasta ei sen tekotavasta johtuen myöskään epäillä Copalan autonomian kannattajia).
2. Sellaisella ajatuksella, että eri ryhmät eivät voisi 'sekoittua' alueittain, ei voida todentaa ajatusta etteivät ryhmät ampuisi toisilla alueilla asuvia toisia ryhmiä.
Ryhmät, jotka tappavat toisiaan, tappavat kyllä enemmän muilla alueilla eläviä muiden ryhmien ihmisiä kuin omilla alueillaan olevia oman ryhmänsä ihmisiä.
3. UBISORT on todellakin vastuussa 27.4.2010 tapahtuneesta hyökkäyksestä ihmisoikeuspuolustajien karavaania vastaan.
Henkilöt, jotka ovat ampuneet karavaania tai jotka ovat maksaneet ampujille ovat kuitenkin murhista ja hyökkäyksestä vastuussa myös henkilöinä, vaikka mikään järjestö ei olisi virallisesti tehnyt tappopäätöstä.
4. MULT järjestö on perustettu 1981 Rastrojossa ja UBISORT on perustettu 1994 tukahduttamaan MULT järjestön toimintaa ja triquien toimintaa oikeuksiensa puolesta. MULT järjestöä edelsi Club-niminen järjestö.
5. Triqui-yhteisöt, jotka itsenäistyivät irti MULT-järjestöstä, muodostivat 2006 MULT-I eli “MULT-Independente” -järjestön, joka ryhtyi ajamaan San Juan Copalan triqui-alueiden autonomiaa.
MULT-I ei liittoutunut UBISORTin paramilitäärien kanssa, vaan yhteistyötä rauhan rakentamiseksi tehtiin niiden UBISORT:in hallinnassa aiemmin olleiden kortteleiden tai yhteisöjen kanssa jotka olivat valmiita kannattamaan MULT-I:n ehdottamaa rauhan ja triqui-yhteisöjen yhteisen autonomian aloitetta.
Tuon autonomian periaatteet vähensivät Oaxacan hallinnon ja UBISORT- ja MULT- järjestöjen johdon määräysvaltaa, eivätkä ne hyväksyneet sitä vaikka eivät heti suoraan hyökänneet sitä vastaan.
Kun satoja ihmisiä oli vuosien kuluessa tapettu alueella, nuo autonomiaa kannattavat yhteisöt sanoivat, etteivät ne hyväksy sitä, miten UBISORT- ja MULT-järjestöjen johto asemiehineen jatkoi triquien yhteisöissä heidän tappamistaan ja sen muodostamaan uhkaan nojautuvaa määräysvaltaansa jota ne ylläpitivät myös hallinnolta neuvoteltujen varojen turvin.
Hallinnolta varojen saamista MULT oli varmistanut perustamalla PUP-puolueen, joka liittoutui PRI-puolueen kanssa tukemaan PRI:n Ulises Ruiz Ortizin valintaa Oaxacan kuvernööriksi. Ulisesin autoritäärisen PRI-hallinnon aikana UBISORT ja MULT saivat hallinnolta huomattavat määrät rahaa, jonka turvin ne pystyivät ylläpitämään asevoimiaan ja tappamista.
Triqui-yhteisöt, jotka eivät hyväksyneet tällaista tappamiseen nojautuvaa hallinnon ja järjestöjohtajien määräysvaltaa, halusivat jatkaa sitä omaa perinteistä triqui-hallintaansa, johon osallistuvien triqui-yhteisöjen elämää yhdistävänä keskuksena San Juan Copala oli pitkään toiminut. Nämä triqui yhteisöt muodostivat yhdessä “San Juan Copalan autonomisen kunnan”.
6. Luonamme äskettäin vieraillut Betyn pitkäaikainen työtoveri ja hänen CACTUS työnsä jatkaja, misteekki nainen Elvia Contreras antoi Betyn näitä asioita koskevista käsityksistä vastaavan kuvan kuin mitä olen yllä kirjoittanut, eli että:
MULT-I teki yhteistyötä rauhan rakentamiseksi niiden UBISORT:in hallinnassa aiemmin olleiden kortteleiden tai yhteisöjen kanssa jotka olivat valmiita kannattamaan MULT-I:n ehdottamaa rauhan ja triqui-yhteisöjen yhteisen autonomian aloitetta.
Tuon MULT-I:n ajaman autonomian periaatteet vähensivät Oaxacan hallinnon ja UBISORT- ja MULT- järjestöjen johdon määräysvaltaa, eivätkä ne hyväksyneet sitä vaikka eivät heti suoraan hyökänneet sitä vastaan.
(Jotkut UBISORT:in johtajista olivat kyllä vaatineet Copalan 'municipio'-aseman palauttamista mutta melko vastakkaisessa merkityksessä kuin MULT-I on ajanut San Juan Copalan autonomisen yhteisön rakentamista.)
7. Kuten jo yllä olevista vastauksistani tulee esiin, MULT-I ei ole missään vaiheessa kuulunut UBISORT:iin.
Rauhanneuvotteluja MULT-I on käynyt sekä MULT- että UBISORT- järjestöjen kanssa. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy riittävään yksimielisyyteen.
8. Sikäli kuin Serapaz-järjestön dokumentit neuvotteluista järjestöjen välillä ovat saatavissa julkisesti nähtäviksi niin niistä kukin voisi tarkistaa mitä neuvotteluissa eri osapuolet ovat tarkoittaneet. Hyvä jos tällaisen tarkistuksen tekeminen olisi mahdollista.
9. Ennen kuin puolisotilaalliset joukot alkoivat saartaa San Juan Copalaa, elämä itse San Juan Copalan autonomisessa yhteisössä oli sujunut hyvin ja rauhallisesti ja valtaosa sen asukkaista kannatti autonomiaa.
Vuoden 2009 lopulla kun UBISORT katkaisi Sabanan vieritse kulkevan San Juan Copalan tien ja alkoi saartaa ja ampua Copalaa, Copalassa sangen harvat kannattivat tätä UBISORT:in saarto- ja ampumistoimintaa.
Sabanassa UBISORT:illa sen sijaan oli kannattajia ja MULT-järjestöllä Rastrojosta alkavilla alueilla.
10. San Juan Copala on ollut (ei kaikkia mutta) monia triqui-yhteisöjä monessa merkityksessä yhdistänyt keskus.
San Juan Copalan autonomian lähtökohtana on, että niillä triqui-yhteisöillä, jotka niin haluavat, on oikeus jatkaa alueen hallitsemista niillä monilla perinteisillä käytännöillä, joissa San Juan Copala on toiminut triqui-yhteisöjä yhdistävänä keskuksena.
Tätä San Juan Copalan perinteistä roolia ovat vääristäneet hallinnon päätökset poistaa siltä 1940-luvulla sille aiemmin kuulunut “municipio”-asema (joka Suomessa rinnastuisi lähinnä siihen, että jokin paikkakunta on kunta eikä pelkkä paikkakunta). Tuolloin hallinto siirsi municipio-aseman triquien San Juan Copalalta entisen siirtomaavallan ja mestitsien pitkään hallinnoimalle Juxtlahuacan kaupungille. UBISORT- ja MULT-johtajat ovat saaneet varoja Juxtlahuacan hallinnollisen aseman kautta, eivätkä ole kannattaneet sitä San Juan Copalan autonomiaa, jota “Municipio Autonomo de San Juan Copala” on rakentanut, vaan halusivat tuhota sen tappamalla, ampumalla ja häätämällä sen asukkaita.
11. Eräät MULT järjestön jäsenet esittävät että joutuivat lähtemään San Juan Copalasta vuonna 2006 uhkailujen seurauksena. Myös vuoden 2006 tapahtumia ja kaikkia sitä varhaisempia tapahtumia koskevat vaateet tulee selvittää huomioiden seuraavat asiat:
2009 marraskuun ja 2010 syyskuun välisenä aikana San Juan Copalan autonomisen yhteisön kannattajat häädettiin Copalasta tappamalla, saartamalla, ampumalla, katkaisemalla vedet ja sähköt ja uhkaamalla lopuksi, että kaikki tapetaan, jos he eivät lähde.
On siksi kohtuullista, että San Juan Copalan talot palautetaan ensin niille yli 700 ihmiselle, jotka niissä asuivat vielä 2009 marraskuussa ennen kuin heidät tappamalla ja väkivallalla pakotettiin lähtemään Copalasta.
Jos tämän jälkeen jotkut katsovat tulleensa väkivalloin häädetyiksi jo aiemmin (sisältäen myös vuoden 2006) kodeistaan, joissa heillä olisi ollut oikeus asua, voidaan oikeudenmukaisesti vaatia, että sitten kaikki nämä tapaukset tulee tutkia ja selvittää ja ratkaista oikeudessa.
Tätä oikeutta myös ennen marraskuuta 2009 häädetyille olemme vetoomuksissamme vaatineet.
Ja selvittämisen tarvehan ei lopu myöskään vuoteen 2006 Copalassa sen enempää kuin muuallakaan triqui alueella, vaan olisi syytä selvittää myös mitä on tapahtunut myös jo ennen vuotta 2006 ympäri triqui aluetta niissä yhteisöissä asuneille ihmisille jotka ovat vastustaneet kaikkien asejoukkojen valtaa. Kuinka monta heistä onkaan väkivallan uhalla pakotettu lähtemään ?
12. MULT-I ei ole syyttänyt MULT-järjestöä kaikesta. Se on syyttänyt UBISORT:ia osallisuudesta siihen ampumiseen ja väkivaltaan, jota sen jäsenet ovat toteuttaneet ja MULT-järjestön johtoa osallisuudesta siihen ampumiseen ja väkivaltaan, jota sen jäsenet ovat toteuttaneet.
MULT-I on ollut rauhaan pyrkineessä liitossa niiden triqui-asuinalueiden kanssa, jotka alkoivat kannattaa MULT-I:n kannattamaa San Juan Copalan autonomiaa, vaikka olivat aiemmin kuuluneet UBISORT:iin.
MULT-I ei ole missään vaiheessa hyväksynyt niitä UBISORT:in johdon asettamia ehtoja, joista ei päästy yksimielisyyteen ja joihin rauhan turvaamisen mahdollisuuksia koskeneet neuvottelut niiden välillä kariutuivat.
13. UBISORTin yhteys valtionhallintoon Ulises Ruiz Ortizin hallinnon aikana tulee tutkia.
Olisi sangen tärkeää tutkia myös kaikki se rahoitus, joka on Ulises Ruiz Ortizin hallinnon kautta virranut kullekin taholle siinä määrin kuin ne ovat saaneet rahaa hallinnolta Ulisesin kuvernööri aikana – etenkin sikäli kuin eri tahot, sekä UBISORT että MULT mukaanlukien, ovat olleet tukemasssa Ulisesin valintaa tuolle kuvernöörikaudelle pysyen sen aikana neuvotteluyhteydessä Ulisesin hallinnon kanssa ja ylläpitäen samalla ampumassa liikkuneita asejoukkoja.
14. Valtaosa MULT-järjestön jäsenistä on ihmisiä, jotka eivät ole osallistuneet autonomian kannattajien tai kenenkään muunkaan tappamiseen. He eivät ole tehneet mitään väärää tai rikollista.
Tämä taas ei millään tavalla oikeuta MULT-järjestön johdon ja asemiesten toimintaa, jonka tuloksena monet Copalan autonomiaa kannattavat ihmiset ovat nähneet läheisiään ammutun ja tapetun.
Tällaista tappamista ei oikeuta myöskään se jos MULT-järjestön tukema PUP puolue on saanut 50 000 ääntä osavaltion vaaleissa. Toisissa maissa tällaista tappamista voivat harjoittaa tahot, joiden puolue on saanut 5 miljoonaa tai vaikka 50 miljoonaakin ääntä – eikä tämäkään voi sen enempää oikeuttaa tuollaista tappamista. (esim. Intiassa BJP puolue on saanut kymmeniä miljoonia ääniä ja samalla sen johto Chhattisgarhissa on aseistanut vastaavan tyyppisiä puolisotilaallisia joukkoja, joiden Intian korkein oikeus totesi äskettäin olevan laittomia)
15. San Juan Copalan autonomia on vasta joitain vuosia ollut olemassa kun taas MULT ja UBISORT ovat olleet pitkään olemassa ja ne keräävät ääniä poliittisille puolueille (PUP ja PRI)
MULT-I taas ei ole osallistunut vaaleihin johtuen korruptiosta jota niihin on liittynyt ja jota se ei ole hyväksynyt vaan on vaatinut puolueiden vallan sijaan yhteisöjen perinteisten hallinnollisten käytäntöjen autonomiaa.
Kun valtaosa triquista, jotka on tapettu marraskuusta 2009 alkaen on ollut autonomian kannattajia tai niitä jotka ovat vastustaneet asemiesten hyökkäyksiä autonomian kannattajia vastaan, niin se että joku kannattaa autonomiaa, lisää häneen kohdistuvan väkivallan riskiä.
Kodeistaan häädetyt autonomian kannattajat tekivät touko-kesäkuun taitteessa n. 9 päivää kestäneen n. 500 ihmisen marssin oikeuksiensa puolesta.
16. MULT-järjestöllä oli Ulises Ruiz Ortizin kuvernöörikauden aikana merkittävää valtaa Juxtlahuacassa, jonka alueella tapahtui tuona aikana sangen suuri määrä murhia, raiskauksia ym. jotka jätettiin tutkimatta.
Samalla kun Ulisesin kauden aikana MULT järjestön jäseniin kohdistuneet murhat vähenivät, samaan aikaan muihin kohdistuvat murhat lisääntyivät.
Kun Copalan saarto ja hyökkäys Copalaan alkoi marraskuun lopulla 2009, niin hallituksen vuosikymmeniä ja UBISORT:in vuodesta 1994 lähtien harjoittama MULT-järjestön jäsenten murhaaminen taukosi niiden 10 kk ajaksi, joina Ulisesin hallinto, UBISORT ja MULT suorittivat Copalan valtauksen ja autonomian puolustajien joukkomurhan.
Pian sen jälkeen kun Copala oli vallattu MULT ja UBISORT alkoivat taas ampua toisiaan mm. alueilla joiden läheltä mineraaleja oli löydetty. Lokakuussa 2010 sitten ammuttiin MULT johtaja Heribert Pazos Ortiz
17. Triqui-alueen rauha ja triquien perinteen mukainen itsemääräämisoikeus edellyttää, että kaikki triqui-alueelle ulkopuolelta tulleiden rahojen ja aseiden turvin ylläpidetyt modernit asejoukot tulisi riisua aseista, jotta kaikki triquit voisivat osallistua yhteisistä alueistaan päättämiseen ilman, että täytyy pelätä tulevansa ammutuksi jos yrittää mennä kotiinsa tai edes kotialueelleen, josta on tullut ampumisen uhalla häädetyksi.
Triquien rauha alueellaan edellyttää, että ne sadat triqui-naiset, -lapset ja -miehet, jotka ovat nyt vuoden asuneet sisäisinä pakolaisina Oaxacan kaupungin keskusaukiolla Zocalolla ja Copalaa ympäröivissä yhteisöissä, koska heidän läheisiään tapettiin ja koska heidät itsensä häädettiin tappamisen uhalla kodeistaan kun he kannattivat yhteisöjensä autonomiaa, voisivat nyt vihdoin palata turvassa koteihinsa.
Sen puolesta, että alueella toteutuisi Meksikon laissa ja YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksissa todetut oikeudet olen kirjoittanut eri yhteyksissä. (ks. esim. http://www.toinenmeksiko.org/sites/default/files/Appeal_San%20Juan%20Cop... )
18. San Juan Copalan autonominen yhteisö pyysi tukea 2010 huhtikuun 17. päivän jälkeen kun UBISORT oli tuolloin tappanut José Celestino Hernández Cruzin ja saartorengas Copalan ympärillä oli tiukentunut kuten myös Amnesty International on raportoinut (ja tätä murhaa koskien nyt UBISORT:in tuolloinen johtaja Rufino Hernandez Juarez on nyt onneksi ainakin pidätettynä).
San Juan Copalan autonomisen yhteisön julkinen tukipyyntö - “we call for a caravan... on April 27, 2010 to... San Juan Copala” - koski tuolloin seuraavaa tarkoitusta:
“there are fears for the physical integrity of the women and children of San Juan Copala; the community is sieged by heavily armed groups in the hills surrounding the community, generating conditions of isolation, and preparing a massacre as in the case of San Miguel Copala, where 11 people were killed. At this time, electricity and water services have been cut… and they have evicted the doctor who supported the community by bringing food and medicine and attention for our children”. (http://www.mixtecahoy.com/mixtecahoy/nota.jsp?nota=1492&seccion=1)
San Juan Copalan autonominen yhteisö pyysi tukea siis siihen, että ruuan ja terveydenhoidon hankkimisen yhteydet palautettaisiin turvallisiksi. Tähän toivottiin Copalassa saarroksissa olleen yhteisön tilanteen selvittämistä maailmalle. Tietääkseni karavaaniin lähtijöille järjestettiin etukäteen tiedotusta, jossa selvitettiin tilannetta Copalassa.
Ville-Veikko Hirvelä